Paras vaihtoehto on siis aloittaa kokonaan alusta ja puhtaalta pöydältä! :-) En usko että blogi tulee sisällöltään mitenkään erityisen rankasti muuttumaan. Samaa elämää mä elän edelleenkin, ja ihan normaaleja kuulumisia aion tänne jatkossakin kirjoittaa. Aikaisemmin otin paineita kirjoittamisen ja kuvien suhteen. Halusin tehdä tästä sellaisen muotiblogityylisen, jossa olisi hienoja asukuvia ja muuta sellaista. Nyt kun mietin, eihän se ole yhtään mua. Faktaa on se, että ei mulla ole arkena päällä mitään muuta kun ne tavalliset arkivaatteet, eikä ketään kiinnosta millainen huppari mulla oli tänään mun lempifarkkujen kanssa. Tuskin kukaan inspiroituu sellaisesta ja saa vinkkejä omaan pukeutumiseensa, eihän? :-D Miksi tehdä blogista jonkun muun näköinen kuin oman itseni. Siispä tästä lähtien blogissa nähdään sellaisia juttuja jotka kuuluu mun elämään, kirjoituksia niistä aiheista mitkä mua kiinnostaa, ja ihan tavallisia kuvia arjesta. Jätän sen muotibloggaamisen ja asukuvat niille ketkä sen homman osaa, ja ihan suosiolla.
Tulen varmaan seuraavaksi kirjoittamaan tänne ihan kunnon esittelypostauksen ensin itsestäni, ennen kuin laitan blogin kunnolla pyörimään. Kun kuitenkin poistin nuo vanhat postaukset, niin mahdolliset uudet lukijatkin sitten saa kunnon infopaketin siitä että kuka täällä ruudun toisella puolella oikein kirjoittelee :-) Toivottavasti tää mun suunnitelma saa nyt kunnolla tuulta siipiensä alle, ja eiköhän tämä tästä kun pääsen kunnolla vauhtiin!
Tosi kiva juttu Jos saisit uutta intoa blogin uudistumisen myötä! Olen blogiasi lueskellut jo useamman vuoden ja yhä odotan innolla postauksia! Toivottavasti löytyisi se sun oma tyyli ja sen ei tarvi ollqkkaan mikään muotiblogi, sillä niitä on netti jo täynnä :)
VastaaPoistaIhan mahtava saada heti tällästä palautetta, arvaa vaan nouseeko into entisestään! ;-) Kiva kuulla että tykkäät! :-)
Poistahoro
VastaaPoistaJa sä tulit sen tänne sanomaan, koska?
Poistakoska oot horo? aika selkeä ton anonyymin kommentti oli
VastaaPoista